Nähtävyydet Saimaan rannalla

Suur-Saimaa on niin suuri alue, että nähtävyyksiä riittää joka lähtöön. Pelkästään se, että Saimaan rannalla on monta kaupunkia, isoa ja vähän pienempää, lisää kiinnostavien kohteiden määrän todella suureksi. Koska Saimaan alue on jo vanhastaan ollut suosittu matkailukohde, sen alueella turismi liiketoimintana on kehittynyt jo varhain. Go Saimaa -nettisivustolla pääsee tutustumaan eri nähtävyyksiin laidasta laitaan aina Savonlinnan Oopperajuhlista kaikkein pienimpiin kesäteatteriesityksiin asti. Yhdistävää näille sadoille nähtävyyksille ja tapahtumille on se, että ne sijaitsevat alueella, jolle Saimaa-järvi levittäytyy. Saimaa on läsnä kaiken aikaa, joten perinteisiä kesähuveja uimarannoilla on myös luvassa alueelle matkustaville.

Imatrankoski hurmaa yhä

Suomen nähtävyyksistä vanhimpia taitavat olla Punkaharju ja Imatran koski. Jo Venäjän vallan aikaan turistit hakeutuivat katsomaan näitä luonnonihmeitä. Etenkin Venäjältä päin matkailtiin Suomeen. Imatran Valtionhotelli avattiin vuonna 1903. Hotelli on näyttävä jugend-tyyliä edustava linnamainen rakennus, joka sijaitsee kosken partaalla. Pietarin yläluokka matkusti mielellään Imatralle ihailemaan koskea, joka vielä silloin kuohusi vapaana. Myöhemmin koski valjastettiin sähköntuotantoon ja koskinäytöksiä alettiin järjestää varta vasten matkailijoiden iloksi. Nykyään koskinäytöksiä on muutaman kerran kesässä. Kosken lisäksi itse Valtionhotelli on näyttävä nähtävyys. Illallinen sen ruokasalissa on unohtumaton. Imatran seudulla matkailija saa nauttia myös aidosta karjalaisesta lämpimästä vieraanvaraisuudesta. Myös seudun ravintolat ovat tunnettuja karjalaisista herkuistaan. Murre on pehmeää karjalaismurretta, joka sävähdyttää muualta tulevaa suomalaistakin kotoisuudellaan.

Savonlinnan Oopperajuhlat ovat klassikko

Saimaan seudulla Oopperajuhlat ovat jo vuosikymmenten ajan olleet kesäkauden ehdoton klassikko. Aino Ackteen ja Edward Fazerin aikoinaan perustamat oopperajuhlat ovat kasvaneet vuosien saatossa isoksi spektaakkeliksi, jonka keskiössä on vanha Olavinlinna, joka sijaitsee upealla paikalla järven ympäröimänä. Monelle matkailijalle on jäänyt mieleen nimenomaan kesäyöt Saimaalla oopperaa kuunnelleen. Festivaali on vuosien varrella tuonut lukemattomia kansainvälisen luokan tähtiä Etelä-Karjalaan ja nostanut Suomen mainetta klassisen musiikin maana.

Saimaan saaressa pikkuinen torppa

Jokaiselle suomalaiselle Juha Matti Vainion laulu norpasta, joka asuu Nestori Miikkulaisen kanssa Saimaan saaressa, on hyvin tuttu. Suomalaisten luontorakkaus näkyykin siinä, miten monessa laulussa puhutaan tuhansista järvistämme. Keurusselkä, Längelmävesi ja Saimaa, monet järvet ovat tuttuja rakkaista lauluistamme. Saimaa itsessään on nähtävyys meille suomalaisille, jotka rakastamme luontoamme, sen järviä ja metsiä.